Kt, osa 3: Jahti

 Iloista päivää kaikille lukijoille! Olin tätä kuvatarinaa kirjoittaessani niin innoissani, oli nimittäin enää pari päivää ihanaan syyslomaan! Menin veljeni hankkimalle risteilylle,mutta nukkeja en uskaltanut napata matkaani. Ennen lomaa kuitenkin näpytin kuvatarinan kolmannen osan, jonka kävin kuvaamassa pikaisesti kuistilla aamulla, ennen koulua. Kameranikin oli nyt kuvioissa! 

Nauttikaa tarinasta!

Syksy tekee tuloaan. Viileä ilma pureutuu vaatteiden läpi.

Kuninkaan suojelija, tuo joka oikeudeksikin itseään nimittää, on taas tekemässä sitä, mikä saa hänet syttymään. Jakamassa oikeutta.

Lene: Mh... Marchel...

Kunnes orpolapsen heleä laulu kantautuu korviin

Vestia: Tiedän paikan armahan, rauhallisen,
ihanan, joss ́ on olo onnekas, elo tyyni, suojakas.

Vestia: Sepä kotikulta on, koti kallis, verraton.
 Eipä paikkaa olekaan, kodin vertaa ollenkaan.

Mutta kun esitys päättyy, pieni laulaja käy taskuvarkaissa ja saa
hyppysiinsä jopa kuulijan laukun. Mutta tällä kertaa kuulijoiden joukossa on yksi tarkkasilmäinen, joka ei olekaan bardin lumoissa

Lene: Vai niin...

Lene: Ja seis-

Vestia: Mit-

Vestia: Tiedän kuka olet ja et voi
rangaista minua! Olen lapsi! Ja sitä paitsi vain lauloin-

Lene: Inhoan laulamista ja lapsia ja kaikkein eniten laulavia lapsia.

???: Vai maataan täällä lasten kanssa
 keskellä katua ja kirkasta keskipäivää?

Marchel: No nyt olen nähnyt kaiken

Marchel: Oletko sinä se oikeus?